Tuulinen kaupunki
jussi | Lokakuu 3, 2008 | 20:13Chicago näkyy olevan syyskuussa myös sateinen. Vettä vaikuttaisi tulleen hieman keskiarvoa enemmän.
Kuvasarja rankkasateen lähes hautaamalta O’Haren lentokentältä FlightBloggerissa.
Chicago näkyy olevan syyskuussa myös sateinen. Vettä vaikuttaisi tulleen hieman keskiarvoa enemmän.
Kuvasarja rankkasateen lähes hautaamalta O’Haren lentokentältä FlightBloggerissa.
Viimeisen vapaaviikkoni kunniaksi halusin viimein käydä kuvaamassa Wizz Airin, joka lentää kolme kertaa viikossa Turkuun. Kuten arvata saattaa, ideasta kehittyi matka Vantaan kautta Turkuun.
Sää oli harmaa ja sateinen, mutta puolensa on siinäkin. En ollut ennen saanutkaan kunnon pöllytyskuvia märältä kiitotieltä. Nyt niitäkin tuli muutama kohtuullinen.
Turkuun ehdin sopivasti kahden minuutin pelivaralla. Kiitokset sikäläiselle pikkulinnulle informaatiosta mihin kannattaa mennä. Ilman etukäteisinfoa olisin mennyt takuulla väärään paikkaan. Turun kääntö oli nopea kuten Tamperelaisella kuuluukin olla. Auto parkkiin, tikkaat aidan viereen, kuvat laskeutuvasta koneesta ja auton nokka kohti kotia. Koko pysähdys kesti nelisen minuuttia. Koko reissun ainoat aurinkoiset minuutit olivat nuo Turussa vietetyt.
|
|
|
|
|
|
Pirkkalassa tuli tunnissa koettua Suomen kesäsäätä kaikkine herkkuineen. Onneksi aurinko sentään kuivasi sen, minkä kevyt kesäsade kasteli..
Harmaata, kylmää ja märkää. Viime päivinä ei erityisemmin ole tehnyt mieli lähteä ulkoiluttamaan kameraa kentälle. Kuitenkin myös sadepäivistä voi saada ihmeitä irti. Tämän kesän omiin tavoitteisiini kuuluu saada muutama sellainen jylhä kuva, jossa rankkasateenjälkeinen aurinko osuu kiiltelevään koneeseen taustataivaan ollessa mahdollisimman synkkä. Toinen pientä metsästystä vaativa asetelma olisi ukonilma, salamointia ja lentokoneita.
Näiltä tiimoilta:
Dallas / Fort Worth
Tässä kuvassa on sitä todellista lentokenttäsalamointifiilistä.
Virgin Blue Airlines, Boeing 737-86N, Adelaide
Eipä haittaa, vaikka kuvaan onkin tullut aitaa. Tausta on kaikessa synkkyydessään upea.
XL Airways, Boeing 767-3Y0/ER, Manchester
Öistä harmautta. Lentokentän runsas valaistus tarjoaa hienoja heijastuksia.
Vietnam Airlines, Airbus A330-322, Zürich
Sateenkaaren päässä on aarre. A330?
KLM - Royal Dutch Airlines, Boeing 777-206/ER, Amsterdam
Kondensaatiota ja raakaa voimaa
KLM - Royal Dutch Airlines, Boeing 777-206/ER, Amsterdam
Aurinko, pilvet ja raakaa voimaa.
LOT - Polish Airlines / Polskie Linie Lotnicze, Boeing 737-45D, Varsova
Asematason viemäröinti hieman pielessä.
Finnair, McDonnell Douglas MD-11, Helsinki
Reverssit.
Dragonair Cargo, Boeing 747-209F/SCD, Manchester
Yö ja märkä asemataso.