Kiitotie.net

Termillä “suomettuminen” tarkoitetaan Suomen Neuvostoliittoa kohtaan harjoittamaa politiikkaa, jossa suurta ja mahtavaa naapuria pyrittiin miellyttämään kaikin, usein jopa naurettavin keinoin.

Suomettumisesta on kirjoitettu ja puhuttu paljon, ja tulkinnat vaihtelevat laidasta laitaan. Toisaalta Suomi säilyi itsenäisenä ja jopa vaurastui idänkaupallaan. Toisaalta vähempikin nöyristely olisi varmasti riittänyt.

Suomessa ei olla tehty tiliä menneisyyden kanssa kuten Baltiassa ja Itä-Euroopassa. Monella poliitikolla on ilmeisesti liikaa luurankoja kaapissaan. Kunnon siivous olisi takuulla paikallaan.

Ruotsalainen Andres Küng kirjoitti vuonna 1976 kirjan Mitä Suomessa tapahtuu? Päivän Iltasanomat listasi kirjan kertomia vähemmälle huomiolle jääneitä suomettumistapauksia.

• Suomessa ei 1960- ja 1970-luvuilla julkaistu ainoatakaan kirjaa Virosta tai Baltiasta, lukuun ottamatta yhtä matkailukirjaa Tallinnasta.

• Suomen kielellä ei ollut saatavana ainoatakaan kirjaa Neuvosto-Karjalan kehityksestä, Ukrainasta, Kaukasiasta, Keski-Aasiasta, Neuvostoliiton juutalaisista tai Puolan 1960-luvun juutalaisvainoista. Kaikista näistä oli kirjoja Ruotsissa.

• Neuvostoliiton toisinajattelijoiden lukuisia kirjoja ei suomennettu. Niitä olivat esim. Andrei Amalrikin Pysyykö Neuvostoliitto vielä vuonna 1984?, Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Andrei Saharovin kirjat ja Vladimir Bukovskin poliittista psykiatriaa käsitellyt Raportti punaisesta talosta.

• Tammen päätöksestä olla julkaisematta Nobel-palkitun Andrei Solzhenitsynin Vankileirien saaristo -kirjaa kerrottiin paljon ulkomailla. Ruotsalaisen kustantajan julkaistua kirjan suomeksi poisti mm. Turussa Centrum-tavaratalo sen myynnistä ja kaupunginkirjasto osti yhden kappaleen, kun muita Solzhenitsynin kirjoja oli ostettu kutakin 40-50 kappaletta. Kustantaja jätti suurmenestyskirjan osat kolme ja neljä julkaisematta väitetyn painostuksen vuoksi.

• Helsingin Sanomat julkaisi loppukesästä 1975 englantilaisuutisen Neuvostoliiton satovahingoista. Tiedonantaja-lehti väitti kirjoitusta neuvostovastaiseksi. Pian Yleisradion kirjeenvaihtaja Aarre Nojonen selosti televisiouutisissa lainehtivien viljavainioiden edessä tilannetta paljon valoisammaksi.

• Uusi Suomi julkaisi huhtikuussa 1971 artikkelin “Baltian kysymys nykypäivän maailmassa”. Neuvostoliiton asiainhoitaja jätti kirjallisen vastalauseen “provokatiivisesta ja neuvostovastaisesta artikkelista” ja vaati ulkoministeriltä, ettei tällainen toistu.

• Finlandia-talon avajaiset pidettiin joulukuussa 1971. Siellä piti esittää Jan Novakin kappale Ignis pro Joanne Palach. Kyse oli ylioppilaasta, joka teki polttoitsemurhan Tsekkoslovakian miehityksessä 1968. Taistolaisen kansanedustaja Mirjam Vire-Tuomisen eduskuntakyselyn jälkeen sävellystä ei esitetty.

• Ulkoministeri Ahti Karjalainen ehdotti hallituksen kokouksessa 19.12.1973, että Yleisradion toimilupaa lisättäisiin määräys, joka velvoittaisi viralliseen ulkopolitiikkaan. Asiaa selvittämään asetettiin ministerivaliokunta.

• Helsingin piispa kielsi pääsiäisenä 1975 romanialais-amerikkalaista, 14 vuotta Romaniassa vankilassa istunutta pastori Richard Wurmbrandia puhumasta pääkaupungin kirkoissa. Päätöksellä ei ollut “mitään tekemistä ulkopolitiikan kanssa”, mutta kirkon piti piispan mukaan harrastaa vain “kokoavaa toimintaa” eikä puoluepolitiikkaa. Presidentin kansliapäällikön puututtua asiaan Wurmbrand sai kiellon myös Oulussa. Helsingin piispa vieraili samana kesänä Neuvostoliitossa kirkollisessa valtuuskunnassa. Pääsiäisenä 1976 Wurmbrand ei saanut puhua Turun konserttitalossa eikä Espoon Dipolissa.

• Insinööriuutiset erotti 1973 päätoimittajansa, kun lehdessä kerrottiin 40 ruotsalaisen lehden kertoneen neuvostosotilas Ivan Moisejevin kuolemasta kidutuksen jälkeen.

• Neuvostoliiton omistama Teboil toi huoltoasemilleen Maljutka-jollia. Ne eivät läpäisseet turvallisuustestiä, mutta merenkulkuhallitus muutti määräyksiään. Viranomainen selitti, että neuvostojollaa pitäisi verrata pikemminkin pelastusliiveihin.

• Tullihallitus totesi lokakuussa 1974 neuvostoliittolaisessa tonnikalassa kolme kertaa sallittua enemmän elohopeaa. Lausuntokierroksella toinen lääkintohallituksen virkamies totesi, että myrkyllinen kala saadaan myydä. Pääjohtajan mielestä kiellon lätkäissyt ensimmäinen esittelijä oli tulkinnut raja-arvon “liian teoreettisesti”.

• Elokuvasensuuri kielsi kokonaan kymmeniä elokuvia. Vielä useampia pätkittiin tai jätettiin joitain kohtia kääntämättä. Esimerkiksi Billy Wilderin menestyskomedia Yksi, kaksi, kolme kiellettiin yksi, kaksi, kolme kertaa vuosina 1962, 1966 ja 1970.

Venäläinen Il-76 käyttää nousuun kiitotien jokaisen metrin, ja muutaman ylimääräisenkin. Tällä lentäjällä on joko maailman rautaisin itseluottamus, tai todella likaiset housut.

Vanhaan juttuun pieni videolisäys. On tuo Youtube mainio paikka.

Flightforumin keskustelussa väännettiin taannoin Estonian Air Regionalin uudesta Saab 340 -värityksestä. Aluksi näytti heikolta, mutta enpä lopulta jäänytkään yksin mielipiteineni.

Koska määritelmä ei liene kaikille täysin selvä, laitan muutaman esimerkkikuvan “perusvenäläisistä” maalauksista. Melko pitkälti linja on “likaisenvalkoinen pohja ja haaleansinisiä kuvioita”. Kaipa näihinkin joku syttyy, mutta omaan mieleeni tulvivat mielikuvat Neuvostoliitosta ja harmaudesta, karvalakeista ja leipäjonoista.

Dalavia - Far East Airways - Tupolev Tu-214
Kras Air - Ilyushin Il-86
ATRAN - Antonov An-12BP
RusAir - Yakovlev Yak-40
Domodedovo Airlines - Ilyushin Il-96-300
Kolavia - Tupolev Tu-134A-3
Orenair - Tupolev Tu-154M
UTair - Tupolev Tu-154B-2

Ja lopuksi kunnon mielikuvakuva: Mil Mi-10k ja sitä ankeutta.

Ilmeisesti näille on jokin standardi. Huh.

Nimettäköön tämä nyt vaikkapa päivän linkiksi.

Dark Roasted Blend esittelee Ekranoplanit. Liekö sanalle sitten olemassakaan suomennosta. Kyseessä ovat kuitenkin eräänlaiset ilmatyynyalusten ja lentokoneiden risteytykset, jotka olivat kovaa valuuttaa mm. Kaspianmerellä kylmän sodan aikaan.

Hurjia kapineita.