Mäkkikuulumisia
jussi | Heinäkuu 4, 2008 | 12:59Ajattelin aikani kuluksi kirjoittaa taas muutaman rivin elämästäni mäkistinä. Kaikissa edellisissä kirjoituksissani aiheesta olen valittanut jotain ongelmaa. Monet vanhoista sellaisista ovat korjaantuneet, mutta uusiakin on tullut.
Ulkoisen kovalevyn hukkumisen kanssa ei ole enää ollut ongelmia. Aiemmin levy vain “katosi” järjestelmästä, eikä sitä tahtonut saada mountattua millään. Ilmeisesti jokin taannoinen OS X -päivitys on korjannut ongelman. Time Machine on sen sijaan alkanut herjaamaan, ettei varmuuskopiointia pystytä suorittamaan. Ongelma on kyllä joka kerralla poistunut itsestään hetken kuluttua.
Vajaan vuoden ikäisessä 24-tuumaisessa iMacissani on muistia 4 GB. Siitä huolimatta kone saa aina silloin tällöin windows-kohtauksia, joissa hyrrä vain pyörii, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Kyseessä ei ole kertaakaan ollut yhtään erikoisempi tai kuormittavampi tilanne. Tyypillisintä on ollut, että avoinna on ollut vain Firefox ja Mail, ja että esimerkiksi kotihakemiston avaamiseen on kulunut lähes minuutti. Kummallista, mutta ei onneksi jokapäiväistä.
Vaikka OS X:n vakaus onkin toista luokkaa kuin vanhempien Windows-versioiden, olen silti saanut ohjelmia kaatumaan tasaiseen tahtiin. Kaatumisten kyseenalaista kärkipaikkaa pitää Photoshop Elements, jonka kanssa olen useita kertoja repinyt hiuksia päästäni. Elements ei ikinä oirehdi tai anna minkäänlaista ennakkovaroitusta, ja kaatuu aina kriittisimmällä mahdollisella hetkellä. “Photoshop Elements lopetti yllättäen toimintansa” on lisäksi niin informatiivinen ilmoitus, että pinna kiristyy takuuvarmasti.
Applen iPhone 3G rantautuu Suomeen pikapuoliin. En voi kuin hämmästellä puhelimen jälleen nostamaa hypetystä. Soneran kalliit ja tökeröt kytkypaketit eivät houkuta vähääkään, enkä tuoretta iPod Touchia käpistelleenä ymmärrä mikä iPhonessa on niin hienoa. Onhan se erilainen kuin nokialaiset ja kaikinpuolin ihan kiva, mutta silti.. Lähinnä tulee fiilis, että iPhone on iPod jolla voi soittaa ja surffata. Vau.
Jotta juttu ei menisi pelkäksi haukkumiseksi, mainittakoon edelleen, että kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen mäkkiini. iPhonea lukuunottamatta Applen laitteet ovat vakuuttaneet siinä määrin, että ostin alkuviikosta iPodin. Kuulokkeet menevät vaihtoon, mutta muuten laite on juuri sellainen kuin halusin ja odotin.
Näihin tunnelmiin.



