Kiitotie.net

Koneista, spottauksesta ja konespottauksesta
  • rss
  • Blog
  • Linkkejä
  • Rautapuoli
  • Kirjoittaja ja Kiitotie
  • Kiitotie in brief
  • Galleria

Omenafiiliksiä pitkästä aikaa

jussi | Maaliskuu 26, 2008 | 15:27

Kirjoitanpa tästä aiheesta pitkästä aikaa muutaman sanan.

iMac on saanut kotonamme hyvin jalansijaa. Haimme rouvalle oman eilen. Windowsista ei taloudessamme silti täysin hankkiuduta eroon. Ei sillä, etteikö ilman Windowsia pärjäisi, mutta kun niitä tilanteita vain tulee, joissa Windowsia kaipaa. Itse en juuri tilaa kuvia Ifin omalla tilausohjelmalla tai muuta vastaavaa, mutta esim. Nokian PC Suitea tulee käytettyä. Puhelimen kyllä synkronoi Mac-ohjelmilla, mutta esim. varmuuskopiot ja NSU-päivitykset eivät mäkillä onnistu.

Tulin siis siihen tulokseen, että Windows on hyvä olla jatkossakin. Ajattelin ratkaista tilanteen laittamalla omaan koneeseeni Windows XP:n Parallelsilla. Bootcamp olisi toinen, ilmainen vaihtoehto, mutta se ei olisi optimaalinen ratkaisu. Bootcampin kanssa kone tulisi aina buutata haluttuun käyttöjärjestelmään.

Mac-maailmassa on omat hyvät toimisto-ohjelmansa, mm. Neo Office ja Applen oma iWork. Microsoft Officea on kuitenkin tullut käytettyä jo niin kauan, ettei sitä oikein tahdo tottua muihin. Siksi oli mieluisa yllätys huomata, että Microsoft on hiljattain uusinut Office Mac 2008:n opiskelijaversion lisenssiehtoja. Tuote on nimetty Home & Student Editioniksi ja tarkoitettu siis myös kotiin. Tuotteen saa asentaa kolmeen koneeseen ja halvimmillaan sen saa n. 120 eurolla. Positiivista.

RAW-kuvien konvertoimiseen olen käyttänyt jo kauan Adobe RAW:ia, joka toimii asiaankuuluvan sujuvasti Photoshop Elementsin kanssa. Jonkin aikaa sitten aloin tuumailla pro-työkaluja samaan puuhaan. Imaisin kokeiluversiot sekä Apple Aperturesta että Adobe Lightroomista. Näppituntumalta en juurikaan pitänyt Aperturesta, mutta Lightroom oli mieleeni. Säätöjen ja mahdollisuuksiensa suhteen Lightroom on aivan omaa luokkaansa verrattuna Adobe RAW:iin. Ilmainen se ei kuitenkaan Adobe RAW:n tapaan ole, hintalapussa lukee 300 e. Onneksi hankinnalla ei ole kiire. Hyvin olen pärjännyt tähänkin saakka, mutta kun jotain tuollaista saa päähänsä, lopputuloksen tietää jo valmiiksi.

Kun syksyllä vaihdoin Windows-maailmasta Mac-maailmaan, säilytin kuitenkin tietyt tutut asiat. Jatkoin surffailua Firefoxilla ja Thunderbirdin käyttöä sähköpostiin. Macin vastaavat ovat kaikkien tuntema Safari ja hieman vähemmän tunnettu Mail. Yritin totutella Safariin muutaman viikon, mutta palasin kiltisti Firefoxiin. Ei Safarissa mitään vikaa ollut, mutta se ei ollut Firefox. Firefoxissani on niin monta tuikitarpeellista lisäosaa, etten näemmä enää tule toimeen ilman. Thunderbird sai lähtöpassit koneestani kuukausi sitten. Mittani tuli täyteen sen mystisiä merkistöongelmia ja Mac-puolella ihmeen tiheää kaatuilua. Mail on tietääkseni ominaisuuksiltaan mitä hienoin sähköpostiohjelma, mutta itse olen tyytyväinen jo pelkästään sen yksinkertaisen siistiin ulkoasuun ja sulavaan toimintaan.

Tällaista tällä kertaa. Saapa nähdä tuleeko ensi kerralla jo Lightroomin käyttökokemuksia..

Categories
Mac
Tags
imac, lightroom, nsu, pc suite, photoshop, windows xp
Comments rss
Comments rss
Trackback
Trackback

« Tappara lentäen Ouluun Photoshop ilmaiseksi »

2 responses

Vielä kun MS saisi tuon Office 2008:n niin nopeaksi ettei

Olli Vainio | Huhtikuu 17, 2008 | 1:11

Vielä kun MS saisi tuon Office 2008:n niin nopeaksi ettei pää hajoaisi sen käynnistyksessä. Sinänsä kuitenkin se on paljon käytettävämpi kuin Neo-Office. Uusi päivitys MS Officeen tosin helpotti hieman tilannetta ja tuo paketti on toistaiseksi varmastikkin paras ratkaisu toimistosoftien osalta OSX:ssä.

Lightroomiin taas kun tottuu niin paluuta ei ole…tosin sen varmaan jo keksitkin. :)

Ihmeen hitaasti officen appikset kyllä käynnistyvät, mutta muuten siihen ollaan

jussi | Huhtikuu 17, 2008 | 7:47

Ihmeen hitaasti officen appikset kyllä käynnistyvät, mutta muuten siihen ollaan oltu tyytyväisiä. Kaikki on vain niin paljon tutumpaa kuin Neo Officessa.

Vielä en ole Lightroomia hankkinut, mutta kyllä se ostoslistalla jo on. Pirun kiva se on, miettii mistä päin vain.

Vielä kun löytyisi ACDSee mäkille, niin olisin tyytyväinen.

Leave a comment

You can use these tags : <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Add to Google

Tags

adex blogit canon centos charter coppermine d200 e90 erikoismaalaus fedora helsinki-vantaa historia huumori ilmavoimat imac iron maiden kai tak lento-onnettomuus lentokentät lentonäytös linux matka nasa neuvostoliitto nikkor nikon objektiivi ohjelmat palvelut pirkkala projektit retro rissala s60 sade sigma spottaus taitolento talous tapahtumat usaf uutiset valokuvaustuotteet video windows xp

Aiheet

  • Airliners.netistä poimittua
  • Ilmailulinkit
  • Jotain muuta
  • Kuvapoimintoja
  • Luettua
  • Mac
  • Muut linkit
  • s60
  • spottaus
  • Tietotekniikka
  • Uutisia
  • Valokuvauslinkit
  • Videopoimintoja
  • Youtubesta poimittua

Asiaa muualla

  • 11 Latoa
  • BL-200 Blog
  • Mobiili- ja PDA-blogi
  • Mojave Skies
  • Nikon Camera Blog
  • Onside with Jouni
  • Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria

 

Maaliskuu 2008
M T K T P L S
« Hel   Huh »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Meta

  • Log in
  • Entries RSS
  • Kommentit RSS-virtana
  • WordPress.org
Copyright 2005-2008 Kiitotie.net